Levytyssopimuksen saanut espoolainen Tuuli (sukunimi Oikarinen) on ollut viimeaikoina arvostelun kohteena. Lehdistö hehkuttaa Tuulia, ja YouTubessa kommentoijat päinvastoin. Monet ovat verranneet Tuulia Robiniin, vaikka minusta Robin on parempi. Kuulemma Tuuli ja Robin olivat molemmat Staraskaba-kilpailussa, ja sen jälkeen meilanneet toisilleen, mutta vähän (huh! :D). Robin on kommentoinut Tuulin Salaisuudet singleä näin:
- En kyllä itse kuuntelisi, mutta se sopii hänelle ja hänen ikäisilleen.
Robinin mielestä olisi kuitenkin ihan kivaa keikkailla yhdessä Tuulin kanssa. Ihmettelette varmaan, miksi Robin sanoi "hänen ikäisilleen". Se johtuu siitä että Robin on Tuulia vuoden vanhempi, vaikka monet sanovat toisin. Minusta yhdelle vuodelle on jo tarpeeksi nuori, hyvä artisti. Ei tarvitse tyttövastinetta, sillä Robin korvaa jo 10 tyttöartistin. Perustelen valintani näin:
- Robin on lahjakkaampi&musikaalisempi, koska Robin on pienestä pitäen laulanut&harrastanut musikkia. Robinin ääni on myös ammattimaisempi.
- Robinin sanoitukset ovat paremmat, koska ne kuvaavat elämääni hyvin.
- Musavideot EIVÄT ole lainattuja muilta, niinkuin Tuulin (ja levy-yhtiö myönsi sen)
- Minusta Robin ansitsi levytyssopimuksen, koska oli saanut hyviä sijoituksia kilpailuissa.
- Robin on suositumpi. Jos se, että on myynyt yli 100.000 levyä ei tarkoita että Robin olisi suosittu, niin sitten jollakin ei ole ihan kaikki kohdallaan...
Robin
Tuuli
Salaisuudet
Haastattelu
Ja coveri Adelen hittibiisistä Someone like you:
Treenit.
Uusimman sinkun teaser-versio (teasereita on oikeastaan neljä, mutta tässä on yksi):
Koko Paljon onnea vaan-sinkku:
Ja vielä... Alkuperäinen video, josta TUULI oli ottanut mallia:
Kumpi on teistä parempi? Kumpi teistä voisi menestyä tulevaisuudessa?
Lähteet: http://www.iltalehti.fi/viihde/2012053115654520_vi.shtml
http://www.iltalehti.fi/iltvmusiikki/2012052907407269_a4.shtml
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012053115654555_vi.shtml
Tsekkaa vielä laulaako Tuuli paremmin ilman taustoja IL:lle: http://www.iltalehti.fi/iltvviihde/2012053107476430_a2.shtml
tuuli on paras mut kyl robin voittaa ainakinuupilla mun korvassa love tosi magee ja tuulin salaisuudet no joo robin robin robin robin robin robin robin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! =)=)=)=)=)=)=)=)=)=)=)=)=)=)=)=)
VastaaPoistaRobin is Best ;)
VastaaPoistaRobin is BEST :D Robin on parempi, Tuulikin hyvä ;)
VastaaPoistaTuuli is best!
VastaaPoistaTuuli is best<3
PoistaRobin...paras=D
VastaaPoistaNeeeih, kyl Robin voittaa aina!♥ mun rakas :3♥♥♥
VastaaPoistaRobin on paras:D
VastaaPoistaRobin on parempi kun paras:)
VastaaPoistaMut ei Tuuli ite noit musavideoit matki vaan sille suunnitellaan ne valmiiks ja se vaan tekee mitä käsketään et miks te väitätte et Tuuli matkii ku se on ne sen jotkut ryhmät ja nää :))
VastaaPoistamiu robbe on ihanin :> ! joten sanon et robin !!
VastaaPoista